Tiedonjalostusta Pirkanmaalla

Numos Oy PSHP:n tukena laajassa tiedonjalostushankkeessa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri uudistaa SAS-alustaansa ja rakentaa uutta keskitettyä SAS-pohjaista tiedonjalostuksen kokonaisuutta. Numos Oy toimii PSHP:n omien asiantuntijoiden tukena tässä laajassa hankkeessa, joka käsittää koko tiedonjalostuksen ketjun aina data integraatiosta personoituihin raportointiratkaisuihin asti.

Pirkanmaan shp uudistaa tiedonjalostusta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri uudistaa tiedonjalostusarkkitehtuurinsa SAS 9-pohjaiseksi. Tavoitteena on aikaisempaa helpommin hallittava, paremmin dokumentoitu, tietoturvallinen, käsitteiltään yhtenäinen ja vähemmän henkilösidonnainen ratkaisu, joka mahdollistaa muun muassa personoidun raporttien jakelun sekä yksikkökohtaiset täsmäraportit.

Alpo KarilaUudistus kävi tarpeelliseksi, koska valtaosa sairaanhoitopiirin tärkeimmistä operatiivisista hoitojärjestelmistä uusitaan 1,5 vuoden sisällä. Vuodesta 1998 lähtien rakennettua SAS-raportointia olisi joka tapauksessa täytynyt muokata uusien perusjärjestelmien vuoksi.

"Palikat sattuivat siten kohdalleen, että osa SAS9:ään siirtymisen rahoituksesta saadaan hoidettua korvaamalla sillä yksi talouspuolen raportointiin liittyvä toiminto, johon useimmat sairaanhoitopiirit ovat hankkineet valmisohjelmiston", talousjohtaja Alpo Karila sanoo.

Pala palalta rakennetussa vanhassa raportointijärjestelmässä alkoi muutenkin olla ongelmia. Vanha laitealusta hidastaa raportointia, tietovarasto on hajallaan, ylläpito on osin manuaalista ja oikeiden raporttien löytäminen suuren raporttijoukon seasta on vaikeaa.

"Järjestelmä on myös kovin henkilösidonnainen. Yksi ihminen tietää yhdestä asiasta ja toinen toisesta. Kokonaisuuden hallinta on vaikeaa, koska dokumentointi on jäänyt kiireessä puutteelliseksi", tietopalvelupäällikkö Hilkka Lamminsivu kertoo.

Parhaiten vanha järjestelmä on hänen mukaansa toiminut toimipiste- ja erikoisalatasolla. Kokonaiskuvaa hoitoprosesseista sen avulla on kuitenkin ollut vaikea muodostaa. Myös historian hallinta useiden sairaanhoitopiirin organisaatiomuutosten jälkeen on ollut hankalaa.

Luvassa täysin moderni ympäristö

Uutta ympäristöä sairaanhoitopiiri rakentaa SAS Data Integration Serverin ja SAS Enterprise Business Intelligence Serverin avulla. Rakenteilla on keskitetty ja yhtenäinen tietovarasto, johon luodaan yhteydet ainakin kaikista keskeisistä perusjärjestelmistä.

"Kaikkiaan perusjärjestelmiä on yli 150, joista pelkästään talous- ja materiaalihallinnon järjestelmiä on vajaa 50", Karila kertoo.

Uusien välineiden ansiosta tietovaraston jokainen taulu ja taulujen jokainen muuttuja dokumentoidaan osin automaattisesti metadataan. Uuden henkilön on sen jälkeen helppo tutustua tietovarastoon, joten ylläpidon ja kehitystyönhenkilösidonnaisuus vähenee olennaisesti.

Tietovaraston tueksi pystytetään Lamminsivun mukaan eri tarpeisiin pienempiä data marteja, mutta tiedot, käsitteet ja tulokset ovat niissä yhtenäisiä, koska tieto on lähtöisin samasta tietovarastosta.

Tiedon laadunvarmistus voidaan uudessa ympäristössä tehdä jo tiedon syntysijoilla eli klinikoilla, mikä ei ole ollut ennen mahdollista. Näin kyetään Karilan mukaan myös entistä paremmin varmistamaan, että sairaanhoitopiiri saa laskutettua jäsenkuntia ja muita asiakkaita kaikista palveluista.

Raportointiin ja analysointiin uusi SAS-ympäristö tarjoaa täysin uudet työvälineet. SAS Information Delivery Portalin avulla raporttien jakelu voidaan personoida käyttäjän tai yksikön mukaan.

"Käyttäjille ei enää tarjota koko valikoimaa, vaan portaali tuo kullekin juuri ne asiat, joita hän tarvitsee", Lamminsivu toteaa.

SAS Enterprise Guide ja SAS OLAP Server tarjoavat esimerkiksi taloussuunnittelijoille entistä paremmat mahdollisuudet tietojen analysointiin eri näkökulmista. Myös monet toimialaansa johtavat lääkärit ovat Lamminsivun mukaan kiinnostuneita analysoimaan tietoja itse, jos välineet ovat helppokäyttöisiä.

Lisäksi Microsoftin Office-työkaluihin tottuneet voivat käyttää SASin käyttöliittymänä Exceliä, Wordia ja PowerPointia.

Monipuolista tietoa prosessien johtamiseen

Hilkka LamminsivuArkkitehtuuriuudistus tuo Lamminsivun mukaan Pirkanmaalla selvää parannusta myös terveydenhoitoalan tiedonjalostuksen perusongelmaan eli hankaluuteen muodostaa kokonaiskuvaa hoitoprosessista potilaan, yksikön, sairaalan, sairaanhoitopiirin tai koko valtakunnan tasolla.

"Jo potilaskohtaisen kustannuslaskennankin vuoksi kaikkia asioita pitää voida kytkeä yhteen. Potilaskohtaisia kustannuksia on aina kerätty yksittäisiin tarkoituksiin, mutta nyt tavoitteena on luoda järjestelmä, jolla niistä saadaan myös kokonaiskuva", hän kertoo.

Kokonaiskuvaa ei toki tarvita vain kustannusten näkökulmasta, vaan myös hoitoprosessien kehittämisen ja virtaviivaistamisen vuoksi.

Pirkanmaalla on parhaillaan menossa sairaanhoitopiirin prosessien mallinnus, minkä jälkeen aletaan asettaa prosesseille tavoitteita ja seurata, miten ne toteutuvat.

"Prosesseja pitää ruveta johtamaan, ja sitä varten tarvitaan aika monipuolista tietoa. Eihän tieto ole mikään itseisarvo, vaan sen pitäisi muodostua toimintaa muuttavaksi voimaksi", Karila korostaa.

Hän ihmetteleekin, miksi eri sairaanhoitopiireissä yhä mietitään yksinään ja erikseen tiedonjalostusasioita sen sijaan, että niitä standardoitaisiin yhteistuumin.

Julkishallinnossa on alettu korostaa it-ratkaisujen yhtenäistämisen hyötyjä, mutta Karilan mukaan erillisjärjestelmiä kehittäneet kentän asiantuntijat suhtautuvat yhtenäistämishankkeisiin edelleen kovin epäluuloisesti ja sarkastisesti. Tämä on toisaalta hänen mielestään ymmärrettävääkin niin kauan kuin yhtenäistämistä yritetään keskustelukerhomaisissa työryhmissä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin apuna laajassa SAS-projektissa toimii Numos Oy. Lisäksi SASin tekninen tuki on Lamminsivun mukaan antanut kiitettävästi ja nopeasti apua ongelmatilanteissa.

Artikkeli julkaistu run.SAS -lehdessä 3/06.

 

Contact

Numos Ltd
Tekniikantie 12
FI-02150 ESPOO
FINLAND 

Phone +358 9 2565 133
Fax +358 9 2565 134
info@numos.fi

CEO Jukka Korva, mobile +358 50 5272 181.

Link to our office location on the interactive map.  

The email addresses of our people are of the form firstname.lastname(at)numos.fi